Vammaisperheyhdistys Jaatinen tekee 25 hyvää tekoa yhdistyksen juhlavuoden kunniaksi

28.6.2022

Joukko vaikeavammaisten lasten perheitä löysivät 90-luvun loppupuolella toisensa, sillä
heillä oli tarve saada yhteys toisiin vammaisperheisiin. Perheet olivat jääneet ulkopuolelle monista tukitoimista, sopivaa yhteisöä ei löytynyt ja vertaistuesta ei tuolloin puhuttu.
Vammaisperheyhdistys Jaatinen ry perustettiin vuonna 1997 unelmasta tarjota vammaisille lapsille ja heidän perheilleen kohtaamispaikka, jossa diagnooseilla tai kotikunnalla ei ole merkitystä. Perheillä ei tuolloin ollut myöskään sosiaalisen median tai muun internetin tuomaa tukea, ja tarve tiedon ja toimintamahdollisuuksien välitykselle oli valtavan suuri. 


Vaikka toimintaympäristö on muuttunut, tarve oikealle tiedolle ja vertaistuelle on edelleen olemassa. 25 vuotta myöhemmin toiminnan perusajatus on pysynyt samana, ja vuonna 2022 yhdistys juhlii 25-vuotista taivaltaan vammaisten lasten ja heidän perheidensä hyväksi tehdyssä työssä. 


Juhlavuoden kunniaksi Jaatinen järjestää hyvien tekojen sarjan syksyn 2022 aikana. Ensimmäinen teko kutsuu vammaisperheitä kulttuurin pariin ja tapaamaan toisiaan jazzin merkeissä Hämeenlinnan torille jo heinäkuun lopussa. Lauantaina 30.7. Linnajazzin torikonsertissa esittää tuttuja lastenlauluja jazzisti yhtye nimeltä Jazzkamelit. Juhlavuoden hyvien tekojen sarja huipentuu Jaatisen Majalla 25.11. järjestettäviin juhliin. Teoista kerrotaan Jaatisen sosiaalisen media kanavilla. 




Jaatisen 25-vuotis juhlalogo. Logossa leijuva vauva laskuvarjon kera, sekä Jaatinen 25 vuotta teksti.
Jaatinen 25 vuotta juhlalogo