Koronatilanteen vaikutuksia Jaatisen toimintaan

18.1.2022

Helsinki ja muu pääkaupunkiseutu ovat edelleen koronavirusepidemian leviämisvaiheessa. Vammaisperheyhdistys Jaatinen ry haluaa toimia vastuullisesti ja minimoida riskiryhmiin kuuluvien vammaisperheiden tartuntariskiä. Osa tapahtumistamme ja kerhojen aloituksista siirretään myöhempään ajankohtaan. Jaatisen Majan voi kuitenkin varata oman perheen käyttöön.

Majan varaus oman perheen käyttöön

Jaatisen jäsenet voivat varata Majan oman perheensä käyttöön aukioloaikoinamme maanantaista torstaihin klo 10-16. Avainkorttilaiset voivat varata Majan käyttöönsä myös iltaisin ja viikonloppuisin. 24.1.2022 asti Majalla voi osallistua yksityistilaisuuteen oman perheen lisäksi enintään 5 muuta henkilöä.

Tulethan Majalle vain terveenä ja huolehdithan käsihygieniasta sekä turvaväleistä. Uudellamaalla on voimassa laaja maskisuositus rokotussuojan tasosta riippumatta kaikille 12 vuotta täyttäneille.

Varaa Maja perheenne käyttöön sähköpostitse akseli@jaatinen.info tai puhelimitse p. 09 477 1002.

TALVEN RIEMUA -tapahtuma järjestetään ulkotiloissa

Tule kokeilemaan talvisia maastoliikkumisen välineitä turvallisesti ja yksilöllisesti Majan pihapiirissä lauantaina 5.2.2022 kello 11–16. Varaa henkilökohtainen esittelyaika 23.1.2022 mennessä: akseli@jaatinen.info. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Malikkeen kanssa.

SIIRRETYT TAPAHTUMAT

20.1. Kahvikukkaset on peruttu. Seuraavat Kahvikukkaset järjestetään 17.2. klo 11-13 tilanteen salliessa.

26.1. Leiki itse –ilta on peruttu. Seuraava Leiki itse –ilta järjestetään keskiviikkona 23.2. klo 17-19 tilanteen salliessa.

12.2. Kaikkien lasten synttärit siirretään myöhemmin ilmoitettavaan ajankohtaan.

Lue lisää tapahtumistamme: Tapahtumat | Vammaisperheyhdistys Jaatinen ry

Apu- ja toimintavälineitä vuokrataan

Majan apu- ja toimintavälinevuokraamo on toiminnassa. Majalta löytyy monenlaisia apu- ja toimintavälineitä ulkoiluun, kuten kelkkoja, luistelutukia, pyörätuolin suksia ja maastopyörätuoleja. Lue lisää vuokrattavista apu- ja toimintavälineistä sekä katso varauskalenterin tilanne: 
https://www.jaatinen.info/vuokraamot/

Lisätietoja puhelimitse p. 041 538 3033 tai sähköpostitse akseli@jaatinen.info.

Kerhojen aloitus

Jaatisen kerhojen aloitus siirretään helmikuun alkuun, poikkeuksena Puhekupla. Kysy vapaita paikkoja kerhoihin: akseli@jaatinen.info tai p. 09 477 1002.

- Kommunikaatiokerho Puhekupla alkaa torstaina 20.1. klo 17.15-18 hybridimallilla. Kerhossa on mahdollista olla mukana etänä tai Majalla. 1 vapaa paikka.

- Taaperomuskari alkaa helmikuussa tilanteen salliessa. Ryhmä on täynnä.

- Leikkikerho alkaa helmikuussa tilanteen salliessa. Kysy vapaita paikkoja!

- Pikku-Miinojen uintiryhmät ovat täynnä. Ryhmien alkamisesta tiedotetaan osallistujille.

- Musiikki- ja bändiryhmät alkavat maanantaina 7.2. tilanteen salliessa:

  • Musikantit klo 17.10- 17.40. Kerho on tarkoitettu noin 3 ̶ 10 -vuotiaille lapsille. Kerhossa on tilaa!
  • Bändikerho 1 klo 17.50-18.30. Bändikerho on tarkoitettu kaikille bändissä soittamisesta tai laulamisesta kiinnostuneille lapsille ja nuorille. Ryhmässä on tilaa!
  • Bändikerho 2 klo 18.35-19.15. Ryhmä on täynnä.

- Uusia säveliä etsimässä - luovan toiminnan musiikkiryhmä omaishoitoperheille alkaa tiistaina 1.3. klo 17.30. Ryhmä on maksuton. Ilmoittaudu mukaan!

Lisätietoja kerhoista: Kerhot | Vammaisperheyhdistys Jaatinen ry

LISÄTIETOJA

Noudatamme toiminnassamme viranomaissuosituksia ja terveysturvallisuusohjeita. Seuraamme tilanteen kehittymistä ja tiedotamme lisää kevään toiminnastamme.

Kysy lisätietoja: akseli@jaatinen.info, p. 09 477 1002