Jaatisen uutena toiminnanjohtajan sijaisena aloittaa Päivi Lilja
20.9.2021
Vammaisperheyhdistys Jaatinen ry:n uutena toiminnanjohtajan sijaisena aloittaa 1.10.2021 Päivi Lilja, sosionomi AMK.
Päivi on kansalaisjärjestöaktiivi, joka on aiemmin pitkään työskennellyt muun muassa erityistaidetoiminnan edunvalvojajärjestö Kettukissa toiminnanjohtajana edistäen erityistä tukea tarvitsevien taiteen tekijöiden kulttuurisia oikeuksia. Työnsä ohella hän viimeistelee Taide- ja kulttuuri hyvinvoinnin edistäjänä sosiaalialan YAMK-opintoja Hämeen ammattikorkeakoulussa.
”Jaatisen toiminta on minulle etäisesti tuttua jo vuosien takaa ja nyt odotan innolla, että pääsen antamaan oman panokseni toiminnan eteen. Koen vahvasti vammaistyön merkityksellisyyden ja haluan tehdä parhaani Jaatisyhteisön hyväksi. Minua puhuttelee kovasti Jaatisen peruslähtökohta, jossa kaikki diagnoosiin ja kuntarajoihin katsomatta ovat tervetulleita mukaan toimintaan”, Päivi kertoo.
”Toivotamme Päivin lämpimästi tervetulleeksi”, sanoo Jaatisen toiminnanjohtaja Miina Weckroth. Miina siirtyy vetämään Täyttä elämää -hanketta. Hankkeessa kehitetään palvelusuunnitteluun kuulemisen ja keskustelun työkalu, joka nostaa keskusteluun lapsen ja perheen ihmisoikeuksien ja hyvinvoinnin toteutumisen tilanteen.
Päivi Lilja