Omaishoitajallakin on oikeus ansiotyöhön

Työnteko voi olla omaishoitajan henkireikä. Mikä olisikaan ihanampaa kuin mahdollisuus juoda kuumaa kahvia, viettää tauot mukavassa seurassa ja tehdä töitä ilman keskeytyksiä.

“Oliko ihana loma?” kaveri jos toinenkin kysyi pitkän hellekesän jäljiltä. “Oli juu”, mumisin vastaukseksi ja vaihdoin puheenaihetta. Eipä nimittäin ihan aina ollut.

Oikeasti laskin jo heinäkuun alussa päiviä siihen, että pääsisin takaisin ansiotöihin. Haaveilin kahvin juomisesta kuumana, hetkittäisistä hiljaisuuksista, työkavereiden seurasta ja erityisesti siitä, että saisin keskittyä kulloiseenkin työtehtävään rauhassa ilman vähintään muutaman minuutin välein tulevia keskeytyksiä ja jatkuvaa älämölöä. Kaikki, joilla on joskus ollut pieniä lapsia kotona, tietävät tilanteen. Minulla tilanne on kestänyt kohta 13 vuotta. Olen lapseni omaishoitaja.

Ansiotyössä käyvälle omaishoitajalle “loma” on vähän erilainen konsepti kuin monelle muulle. Silloinkin tehdään töitä, ainoastaan ilman lakisääteisiä taukoja. Mutta en halua valittaa, sillä koen olevani onnekas. Pystyn tekemään niitäkin töitä, joista lomaa voi pitää. Kaikki omaishoitajat kun eivät pysty - eivät, vaikka kuinka haluaisivat.

Suomessa on arviolta reilu 40 000 omaishoitajaa. Sopimusomaishoitajista 43 prosenttia on alle 65-vuotiaita. Lisäksi arviolta noin 20 000 suomalaista tekee vaativaa ja sitovaa omaishoitotyötä ilman sopimusta. (Lähde: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/158347)

Noin viidennes sopimusomaishoitajista käy töissä tai opiskelee. On helppo ymmärtää miksi vain viidennes, kun kuuntelee hetken omaishoitajien keskustelua. 

Yhdellä on kaksi erityislasta, jotka viettävät säännöllisen epäsäännöllisesti pitkiäkin aikoja sairaalassa tutkimuksissa tai hoidettavina. Tee siinä nyt sitten töitä tai opiskele kun koskaan ei tiedä, milloin viedään ketäkin ambulanssilla epämääräisen pituiselle jaksolle. 

Toisella on vuorotyö ilman liukuvaa työaikaa. Ilman ymmärtäväisiä työkavereita ja toimivaa tukiverkkoa tämän ihmisen työnteosta ei tulisi mitään: aamulla kun töihin ei voi lähteä ennen kuin lapsi istuu turvallisesti koulutaksin kyydissä, tuli se ajallaan tai ei. Ja iltapäivällä jonkun on oltava lasta vastassa vaikka kuinka työpaikalla olisi tilanne joka vaatisi työntekijän joustamista. Arvaatte kuinka paljon tämä ihminen ehtii ja pystyy harrastamaan tai pitämään itsestään huolta. Mainitsinko että hän on yksinhuoltaja? Arvaatte että hän on aika lopussa.

Kolmannella on kolme erityislasta, jotka lähetetään joka aamu eri taksikyydeillä eri kouluihin eri aikoihin ja jotka tietenkin myös tulevat eri kyydeillä eri aikoihin kotiin. Siinä välissä sitten ryysitään ruuhkassa töihin, koitetaan olla tuottavia ja ryysitään takaisin. (Lue lisää logistiikkapainajaisesta blogikirjoituksesta)

Neljäs paiskii 12 tunnin työpäiviä joka toinen viikko kun lapsensa ovat isänsä luona jotta hän ehtisi hoitamaan arjen velvollisuudet (koulutaksit, terapioihin kuskaamiset, syöttämiset, hygieniahoidot jne.) niinä toisina viikkoina. Hänellä on käytössään työaikapankki ja ajoittain mahdollisuus etätöihin. Muuten työssäkäynti olisi mahdotonta.

Ja niin edelleen. Ansiotyön ja omaishoidon yhdistäminen vaatii sellaista venymistä ja omien rajojen koettelua, että on helppo ymmärtää miksei moni siihen pysty tai jaksa. 

Omaishoidon ja ansiotyön yhteensovittaminen on monimutkainen paletti. Sen onnistuminen vaatii joustoja työelämältä: liukuvaa työaikaa, mahdollisuutta etätöihin, joustavia esimiehiä, ymmärtäväisiä työkavereita, tukiverkkoja tai niitä korvaavia palveluita. 

Tampereen yliopistossa onkin parhaillaan tekeillä selvitys ansiotyön ja omaishoidon yhteensovittamisesta. Sitä laativat selvitystyöntekijä Laura Kalliomaa-Puha ja tutkija Tyyne Ylinen ovat tavanneet järjestöjen edustajia ja kuulleet, kuinka ansiotyön ja omaishoidon yhdistäminen on kuormittavaa, mutta samaan aikaan myös hyvinvointia lisäävää. Ylinen kertoo, että työssäkäyvät omaishoitajat kokevat muita työssäkäyviä enemmän stressioireita, mutta toisaalta ansiotyö tuo elämään sosiaalisia kontakteja ja sellaista tärkeää sisältöä, joka ei liity omaishoitoon. Vaikka työnteko on myös taloudellinen pakko, sillä on monia hyvinvointia tukevia ulottuvuuksia.

Ylinen kertoo, että mieleen on jäänyt järjestöjen kautta kuultu viesti siitä, että työnteko mahdollistettaisiin omaishoitajille. Myös heillä kuuluu olla oikeus ansiotyöhön. 

Odotamme mielenkiinnolla selvitystyön tuloksia sekä päättäjien reaktioita ja tekoja sen tiimoilta.

Joululomaa taas odotamme varovaisen toiveikkaasti. Ei kannata kuitenkaan ihmetellä, mikäli väistelen taas tammikuussa kysymyksiä siitä, oliko rauhallinen/mukava/ihana loma. Tuskin oli. Mutta en valita. 

Lissu Kiviniemi

Viestintävastaava, omaishoitaja
Vammaisperheyhdistys Jaatinen ry