Erityisen hyviä ihmisiä 2: Retun rakkaat naiset

Täydellinen terapiahevonen sekä naisia, joiden sydän on täyttä kultaa

16-vuotias Retu Koivikko istuu onnellisen näköisenä hevosen selässä anjalankoskelaisen tallin maneesissa. Ratsastusterapia on juuri päättynyt, ja nuori mies taputtaa iloisesti käsiään yhteen. Vieressä seisoo ratsastusterapeutti Miia Vallema.  Maneesin laidalla hämmentyneinä hymyilevät Retun koulunkäyntiavustaja Katja Sipari ja iltapäivä- ja lyhytaikaisen hoidon vastaava Sini Kervinen.

Retun äiti Outi Koivikko on vähän huijannut heitä. Naiset on pyydetty paikalle sillä verukkeella, että paikallislehti haluaa haastatella heitä Retun kuntoutuspolusta. Kun käy ilmi, että kyse onkin Jaatisen blogikampanjasta jossa kiitetään vammaisten lasten ja nuorten kanssa työskenteleviä erityisen erinomaisia ammattilaisia, alkavat kyyneleet kerääntyä kaikkien paikallaolijoiden silmäkulmiin.

“Katja ja Sini pitävät Retua kuin omanaan. Heillä on enemmän kuin ammatillinen suhde, valtavan luonteva ja luotettava”, Outi Koivikko kertoo.

“Miia taas on pitkäjänteinen, taitava, tekee työtä sydämellään ja usein pitkiä päiviä ja joskus jopa ilman lomia”, Outi kuvailee.  

“Miian aisaparina on ihana terapiahevonen Jarl. Nämä kaksi ovat tehneet hyvää työtä monelle apua tarvitsevalle”, Outi jatkaa.

Hevonen tuo esiin lapsen parhaat puolet

Retu ei puhu, mutta kertoo viittomilla ja ilmeillä siitä, kuinka tärkeää ratsastus hänelle on.

“Joka aamu Retu kysyy onko tänään ratsastus, myös 39 asteen kuumeessa”, Outi kertoo.

Ratsastus ei tuo pelkästään hyvää mieltä vaan on myös äärimmäisen tärkeää esimerkiksi kävelykyvyn säilyttämisen vuoksi. Retu on ollut oppikirjaesimerkki siitä, miten oikeaan aikaan aloitettu ratsastusterapia toimii.

“Kun Retu aloitti 3-vuotiaana terapian, hän ei osannut seistä tai kävellä. Kyvyt kyllä olivat olemassa, mutta hevosen liike antoi lantioon liikemallin. Kolmen ratsastusterapiakerran jälkeen Retu osasi seistä, kahdeksan kerran jälkeen hän käveli”, ratsastusterapeutti Miia Vallema kertoo.

Miian mukaan hevosen selässä Retu näyttää parhaat puolensa. Hän oppi polviseisonnan ensin hevosen selässä ja vasta sitten ilman hevosta. Hevosen selässä terapeutti saa venyttää Retun lihaksia pitkäänkin, muualla hän saattaa pistää tosissaankin hanttiin.

Miian työpari Retun kanssa on norjanvuonohevonen Jarl. 28-vuotias ruuna on tehnyt 20-vuotisen uran terapiahevosena.

“Toista samanlaista ei ole eikä tule. Se on oikea kultakimpale”,  Miia kuvailee.

Hevonenkin rakastaa työtään

Ratsastuskoululaisille Jarl kikkailee ja keksii kujeita, mutta terapia-asiakkaille tai pikkulapsille ei koskaan. Jarl on aina valmis töihin.

Jarl on myös uskomattoman taitava. Sitä voi ohjata pelkästään äänellä. Se osaa kulkea pyynnöstä ratsastajan painonsiirtojen avulla vaikka paikalla olisi taluttaja, tai jättää huomioimatta selässäolijan liikkeet ja noudattaa vain ohjaajan pyyntöjä. Miian mukaan hyvin koulutetun hevosen kanssa terapiasta saakin kymmenen kertaa enemmän hyötyä irti.

Toki pelkkä taitava terapiahevonen ei riitä. Myös terapeutin on oltava taitava. Ja sitä Miia Vallema todella on. Hevosmiestaitojen ja fysioterapiaosaamisen lisäksi Miialla on sydän paikallaan. Hänen työpäivänsä venyvät usein 12-tuntisiksi ja iltaisin hän vastaa asiakkaiden puheluihin.

“Minulla on aikaa. Jotkut sanovat, että pitäisi erottaa työ ja vapaa-aika. Mutta ei näillä ihmisillä ole ketään joka neuvoisi miten kaavakkeita täytetään. Ja kun tässä työssä näkee, että kaikkien elämä ei ole pitkä, ei minulla ole sydäntä sanoa et sori, ei mulla oo aikaa”, Miia kertoo.

Miian arvot ja asenteet pohjaavat lapsuuteen. Hänen äitinsä työskenteli erityisopettajana, ja Miia kasvoi maailmassa, johon kuuluivat luontevasti myös erityislapset. Hän opiskeli fysioterapiaa, halusi yhdistää työhönsä hevosharrastuksensa ja ajautui lopulta vammaisratsastusleireillä avustajana työskentelyn kautta alan töihin.

Moni kykenee enempään
kuin voi aavistaakaan

Miia kertoo, että työn paras puoli ovat lapset.

“Niin kuin Retu. Hän on valloittava persoona. Ja se, kun näkee lapsen innostuksen ja kehittymisen. Ja vanhemmat. Kun he jakavat videoita kehitysharppauksista, vaikka kun lapsi on vihdoin päässyt trampoliinille.”

Miian mukaan hyvä terapeutti on sellainen, joka ottaa ihmisen yksilönä eikä aliarvioi asiakasta vaikka kommunikointikeinot voivatkin olla rajalliset. Moni ymmärtää enemmän ja kykenee enempään kuin voi aavistaakaan.

“Täällä näkee mihin lapset pystyy. Eikä terapian tavoitteena pitäisi olla aina vain selvitä arjesta vaan antaa haasteita ja kehittyä”.

Esimerkkinä Miia kertoo eräästä asiakkaasta, josta Miialle kerrottiin, että hän pystyy keskittymään yhteen asiaan korkeintaan kahdeksi minuutiksi kerrallaan.

“Annoin hänelle suitset koottavaksi. Niiden kanssa kului 45 minuuttia”, Miia kertoo.

Outi Koivikko tietää, ettei se ole itsestäänselvyys. Paljon vaikeuksiakin matkalle on mahtunut. Siksi hyville ihmisille on hyvä välillä kertoa kuinka tärkeää työtä he tekevät.

“Ei ole mikään ongelma jättää Retua Katjan tai Sinin hoiviin. Kun on tutut ihmiset, ei tarvitse selitellä. Yhteistyö toimii, he lähettelevät kuvia heidän ja Retun arjen puuhista, päivittävät kuulumisia ja jakavat heti uudet asiat”, Outi kertoo.

Se, että Retun ympärillä olevat ihmiset ovat tuttuja on hyvin tärkeää, sillä Retu ei puhu. Hän viestii ilmeillä sekä viittomilla, joista osa on “oikeita”, osa itse keksittyjä.

Samoja juttuja kuin muutkin 16-vuotiaat tekee

Iltapäivähoidossa ja lyhytaikaisen hoidon jaksoilla Retun elämä pyörii arjen ympärillä.

“Ikäkauden mukaaan. Juuri käytiin ABC:lla hampurilaisella kuten muutkin 16-vuotiaat tekevät”, Sini Kervinen kertoo.

Retun lempipuuhiin kuuluu linja-autoajeluilla käyminen. Hiihtolomalla Sini aikoo toteuttaa Retun pitkäaikaisen haaveen: junamatkan Kotkasta Kouvolaan.

Sini toteaakin, että hyvä työntekijä osaa havainnoida lapsen omia haluja ja lukea lapsesta, mikä juuri tänään on se hyvä juttu. Tämän lisäksi tarvitaan pitkäjänteisyyttä. Lapsi tulee huomioida yksilöllisesti.

“Pitää osata vastata juuri sen hetkiseen tilanteeseen. Lapsi ohjaa työtäni, toki vanhempien mielipiteet huomioidaan. Pitää saada jakaa hyvät ja huonot fiilikset”, Sini kertoo.

Kaiken perustana on luottamuksellinen suhde ja lapsen itsetunnon vahvistaminen, joka Sinin mukaan on monella heikko. Huono itsevarmuus aiheuttaa myös käytöshäiriöitä.

“Kaikki lähtee kuitenkin siitä. Retusta huomaa, että hän on hevosen selässä itsevarma”.

Sinistä piti alunperin tulla lastentarhanopettaja. Hän päätyi kuitenkin kehitysvammaisten päivätoiminnan kautta kehitysvamma-alalle.

“En muuta työtä tekisi. Tämä ottaa paljon mutta antaa paljon. Onnistumisen kokemukset tuntuvat uskomattomalta kun näkee kuinka lapset kasvavat ja kehittyvät”, Sini summaa.

"Tässä työssä saa olla se tärkeä"

Retun koulunkäyntiavustaja Katja Sipari on kulkenut Retun vierellä kymmenisen vuotta, ensimmäiseltä luokalta lähtien. Retu käy nyt peruskoulun viimeistä luokkaa. Kesän kynnyksellä hänen ja Katjan tiet erkanevat. Katja tekeekin jo nyt luopumistyötä haikein mielin.

“Se huono puoli tässä on kun saman ihmisen kanssa on puolet hereilläoloajastaan”, Katja sanoo ja pyyhkäisee silmäkulmaansa.

Kajan mukaan hyvä koulunkäyntiavustaja on sellainen, joka on tehnyt itsensä mahdollisimman tarpeettomaksi. Sellainen, joka luo hyvän suhteen lapseen ja osaa tarjota sitä mitä lapsi tarvitsee jotta lapsella on luottavainen ja hyvä olo.

“Ei tässä työssä pärjää jos ei tee sydämellä ja avoimin mielin. Lapset kyllä aistivat ketkä ovat vilpillä mukana eivätkä päästä lähelle. Kohtaamisten on tapahduttava aidosti, omana itsenään. Täytyy myös miettiä omia tunnetiloja, sillä ne heijastuvat helposti lapsiin”, Katja kertoo.

“Pitää osata lukea tilanteita ja muuttaa suunnitelmia niiden mukaan”, Katja sanoo.

Koulunkäyntiavustajana saa Katjan mukaan olla lähimpänä oppilasta, läsnä kaikessa tekemisessä.

“Saa olla osa arkipäivää. Toimia käsinä, lohduttajana, opastajana. Tässä työssä saa olla se tärkeä”

Teksti ja kuvat jollei toisin mainita:
Lissu Kiviniemi
Vammaisperheyhdistys Jaatinen ry

Julkaistu 19.2.2019