Helsingin omaishoidon kriteerit uudistuvat jälleen syksyn aikana

Aiemmin tapahtunutta: Helsingissä haluttiin pikavauhtia muuttaa omaishoidon kriteerit. Tämän vuoden alusta voimaan astuneiden uusien kriteerien ei kuitenkaan ole koettu toimivan omaishoidettavan ja omaishoitajan edun mukaisesti. Lue lisää

Helsingin kaupunki järjesti keskiviikkona 30.8.2017 työpajan omaishoidon tuen kehittämiseen liittyen. Paikalle oli kutsuttu etenkin lasten ja ikäihmisten omaishoitajia edustavien järjestöjen edustajia. Osallistujia oli kaiken kaikkiaan noin 30 henkilöä; omaishoitajia, järjestöjen edustajia sekä kaupungin työntekijöitä.

2017-08-30-15-04

Tilaisuuden avasi uusi apulaispormestari Sanna Vesikansa, joka korosti puheenvuorossaan, että Helsinki haluaa aidosti tukea omaishoitajia ja ottaa heidän mielipiteensä huomioon kriteereitä uudistaessa. Uudistus tehdään tämän syksyn aikana, joten tässä on tärkeä vaikuttamisen paikka kaikilla järjestöillä ja omaishoitajilla.

2017-08-30-15-14

Kaupungin vammaispalvelun sosiaalityön päällikkö Jonna Weckström kävi läpi omaishoidon tuen lakipykäliä ja siihen liittyviä palveluita.

Lisäksi hän esitteli kaupunginhallituksen viimeisiä päätöksiä/linjauksia, joita ovat mm:

2017-08-30-15-15

  • muutetaan myöntämisperusteita siten, että nostetaan palkkioiden euromäärät Espoon tasolle
  • poissaolon tuntimäärää nostetaan 8 tuntiin (oppivelvollisuus), mikäli hoito on muuten sitovaa
  • myöntämisperusteissa huomioidaan nykyistä selkeämmin valvonnan ja ohjauksen tarve hoitoluokkaa määriteltäessä.

2017-08-30-15-15-2

Tilaisuuden tärkein osio oli kuitenkin itse työpaja-osuus, jossa mietimme noin 8 hengen ryhmissä mitä ja miten pitäisi kehittää. Omaishoito ja lapsiperheet –ryhmässä keskustelu oli erittäin vilkasta. Ryhmässä oli Jaatinen ry:n lisäksi osallistujia mm. tulevasta Lasten Omaishoitajat yhdistyksestä, kaupungin puolelta ja Pollista. Listasimme muun muassa seuraavia mielestämme tärkeitä asioita:

  • Kriteereissä pitäisi päästä pois lapsen diagnoosilähtöisyydestä ja painottaa enemmän sitä, miten kuormittavaa perheen arki on. Arvioinneissa tulisi selvittää, mitä kaikkea perhe joutuu tekemään, jotta arki onnistuu.
  • Arvioinneissa tulisi huomioida koko perheen kokonaistilanne, ei vain lapseen liittyvää hoito ja hoiva.
  • Tilanteissa kun vanhempi tai toinen vanhemmista joutuu jättämään työnsä lapsen vuoksi, omaishoidon palkkion tulisi olla vähintään työttömyyden peruspäivärahan verran.
  • Tilapäis/lyhytaikaishoito pitäisi olla helposti saatavissa ja järjestettävissä. Lisäksi sen pitäisi olla joustava ja perheiden tarpeisiin soveltuva tapahtui se sitten kotona tai muissa tiloissa.

2017-08-30-15-17

Keskusteluissa nousi esiin erittäin kattavasti kaikenlaisia ajatuksia ja ehdotuksia, joten kaupungilla on tässä asiassa paljon työsarkaa. Erityiskiitoksen hyvän ilmapiirin luomisesta tilaisuuteen ansaitsee Idän palvelujohtaja Merja Etholén-Rönnberg, joka kannusti osallistujia avoimeen ja positiiviseen keskusteluun.

Aikataulusta kannattaa muistaa etenkin seuraava järjestöjen kuuleminen, joka tapahtuu aikavälillä 11.-22.9. Vielä ei ollut tietoa, ketkä kaikki järjestöt kutsutaan antamaan palautetta. Toivottavasti mahdollisimman moni. Asiaa käsitellään sosiaali- ja terveyslautakunnassa seuraavan kerran 24.10.

Lopuksi haluan kannustaa kaikkia lasten omaishoitajia antamaan palautetta – ruusuja ja risuja – kaupungin verkkosivujen kautta: www.hel.fi/palaute. Tilaisuudessa mainittiin, että sitä kautta on tullut vain vähän omaishoidon palveluihin liittyvää palautetta!

Syysterveisin,

Ulla Särkikangas

Jaatinen ry, hallituksen varajäsen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>