Rokotus ei ole uskon asia

Aamun Helsingin Sanomat kirjoittaa pääkirjoituksessaan Rokotus ei ole uskon asia rokotevastaisuuden nousun ongelmista: ”Tuore perhe- ja palveluministeri Annika Saarikko (kesk) kantaa aiheellista huolta siitä, että rokotteen kattavuus on laskenut muun muassa suurissa kaupungeissa ja useissa Pohjanmaan kunnissa selvästi alle 95 prosenttiin”. 

Viitisen vuotta sitten olin puolitoistavuotiaan lapseni kanssa neuvolakäynnillä. Kuten isoveljillään, myös pienimmällä pojallani on (yhä tuntematon) geenivirhe, jonka vuoksi mm. rokotusten suhteen saatiin olla hieman kieli keskellä suuta. Rokotusten kun tiedettiin aiheuttavan lapsillamme epilepsiatilanteen pahenemaa. Tai noh: muutoinkin kovin huonon epilepsiatilanteen räjähtämistä käsiin. Lisää sairaalakeikkoja, ensiapulääkkeitä, lääkemuutoksia, lisälääkkeitä,  pitkiä päiviä ja öitä osastolla, pitkiä päiviä ja öitä, kun lapsi ei huonon olonsa vuoksi pysty edes nukkumaan. Olimme  kuopuksemme kohdalla odottaneet oikeaa hetkeä rokottamiselle. Nyt se oikea hetki oli tullut. Lapsen vointi oli ollut suht tasainen jonkin aikaa. Kehitys oli lähtenyt rullaamaan eteenpäin jotakuinkin aikataulujen puitteissa ja poikaa vaivaavat myokloniat olivat ainakin hetkellisesti väistyneet taka-alalle. Olin tyytyväinen, meidän ”neuvolatätimme” oli tyytyväinen. Mittausten, punnitusten ja perus palikkatestien jälkeen poikani sai mpr-rokotteen. Jonka jälkeen suuntasimme ikään ja asiaankuuluvaan neuvolalääkärin vastaanotolle. Neuvolalääkärikin oli tyytyväinen lapsen yleiseen olotilaan, kehitykseen ja kasvuun. Aloimme tehdä lähtöä kotiin, kunnes siinä neuvolalääkärin silmien edessä, onneksi äitinsä sylissä, minun pieni poikani lysähti kasaan. Minä ja lääkäri emme saaneet hetkeen häneen mitään yhteyttä, hän ei reagoinut mihinkään.

Lääkäri ohjasi meidät ulos vastaanotolta, pyysi ”meidän neuvolatätimme” pitämään meille seuraa, sillä aikaa kun hän ”varmuuden vuoksi soittaisi Lastenklinikalle, päivystävälle neurologille”. Puhelun aikana sama episodi toistui kahteen-kolmeen kertaan. Emme lähteneet perusneuvolakäynniltämme kotiin jatkamaan taaperoarkea, vaan saimme ohjeen suunnata suoraan Lastenklinikalle. Puolen tunnin neuvolakäynnistä seurasi useamman tunnin seuranta Lastenlinnan epilepsiaosastolla, sekä kehoitus aloittaa lapsella kuuriluontoisesti vahva epilepsialääkitys. Rokotus oli aiheuttanut/provosoinut lapselleni uudenlaisia epilepsiakohtauksia. Lastenlinnassa saimme lääkäriltä suosituksen olla ottamatta lapsellemme mitään rokotuksia ”hetkeen”. Emme olleet tässä tilanteessa ensimmäistä kertaa… Sama suositus oli nimittäin voimassa lapsen isoveljillä.

Tuolloin, jälleen kerran kävimme suht vakavahenkistä keskustelua lastemme Lastenlinnan hoitavan lääkärin kanssa. Hän lohdutti minua, äitiä, että lastemme riski saada esim. tuhkarokko- tai tuberkuloositartunta päivähoidosta tai koulusta, oli suorastaan olematon. Se ei ollut mitään verrattuna riskiin rokotusten aiheuttamaan epilepsian pahenemaan. Rauhoituin. Näinhän sen täytyy olla. Koska kyllähän nyt jokainen, joka kynnelle kykenee, rokottaa luonnollisesti oman lapsensa. Rokotusohjelman mukaisesti.

Olen kauhunsekaisin tuntein seurannut eritoten viimeisen vuoden verran velloneita rokotuskeskusteluja. Lööppejä tuhkarokkotartunnoista. Siitä miten rokotuskattavuuden on tietyillä alueilla todettu laskeneen alle 95 prosentin. Miettinyt mikä olisi tilanne, jos tänään olisin samassa tilanteessa, kuin silloin vajaa viisi vuotta sitten. Pohtinut, mikä lääkärin suositus olisi tänä päivänä. Pohtinut myös sitä, että mikäli lääkärin suositus yhä olisi välttää rokotuksia, uskaltaisinko noudattaa suositusta? Koska en enää voisi luottaa siihen, että jokainen lapsi, jolla ei ole erityistä lääketieteellistä syytä, rokotuksen saisi.

Äitinä haluan vedota: ennenkuin teet päätöksiä olla noudattamatta rokotusohjelmaa, lue näistä sairauksista, joita vastaan pieni lapsesi rokotuksen saisi. Äläkä luota siihen, että ”meidän ei tarvitse, koska kaikki muut ottavat sen kuitenkin”. Voin myös kertoa, että minun kaikki kolme poikaani ovat nyt saaneet kaikki rokotusohjelmiin kuuluvat rokotukset. Vaikeimmin sairaan kohdalla rokotukset on jouduttu antamaan niin, että hän on ollut sisäänkirjattuna epilepsiaosastolle. Koska se muutenkin vaikeahoitoisen epilepsian tiedetään yhä villiintyvän uusiin ulottuvuuksiin rokotusten jälkimainingeissa. Mutta minulle on ollut sydämen asia, että heti, kun hetki suinkin on ollut mahdollinen, rokotukset on otettu.

 

Postitettu Uncategorized | | .

Tietoja Mari

Kolme poikalasta, yksi puoliso, yksi koira. Yritän pitää talon pystyssä, ja miehet kuosissa. En takuulla ikinä opi, että vuorokaudessa on vain 24 tuntia. Eli kärsin kroonisesta aikapulasta. Haaveilen siitä, että kirjoitan kirjan, opin ompelemaan, pistän pystyyn kasvimaan; ja ne kasvit jäävät henkiin. Lisämausteena arkea vaikeuttamassa kullanmurujen tuntematon geenivirhe ja sen aiheuttamat elämän lisämausteet, kuten kehitysvamma ja epilepsia https://www.facebook.com/erityisaitiblogi/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>