Kuukausittaiset arkistot: heinäkuu 2016

Erilaisten Maailmojen Törmäys

Pojat

Mies on enemmän, kuin hyvin ansaitulla iltavapaalla, katsomassa fudista. Trio pärskii sulassa sovussa kahluualtaassa, Roopen seuratessa sivusta touhuja. Aurinko paistaa, ilmassa tuoksuu kesä ja leikattu nurtsi. Juon jääkahvia pation portailla. Maailmassa kaikki hyvin.

Tilanne ei ollut ihan sama muutamaa tuntia aiemmin. Päätimme miehen kanssa viettää pihapäivän. Pihan perimmäinen nurkka raivataan ja siihen laitetaan komposti. Viereen pari pusikkoa. Suunnitelma vaatii lapiohommia (Sampun ilmoittautuessa innokkaasti apulaiseksi, keltaisen lumilapionsa kanssa), sekä keikan johonkin ”alan liikkeeseen”. Eli puutarhakauppaan.

Kauppareissulle lähdetään täysmiehityksellä, miinus koira. Topon kanssa on ollut niin sanotusti muuten vain-hankalampaa jokusen päivän. Automatkalla osaamme miehen kanssa ounastella, että rähinäksi homma menee siinä vaiheessa, kun Topo tajuaa, että emme ole menossa a) Änkkäri-puistoon b) uimaan. Ounastelemme oikein. Joskin alan liikkeeseen  (pakollisten rähinöiden jälkeen) saavuttuamme, Topo luovuttaa ja toteaa, että paikka saa luvan menetellä paremman puutteessa. Kauppareissu sijoittuu arvosteluasteikolle jonnekin välttävän ja tyydyttävän välimaastoon. Kotimatkalla toteamme miehen kanssa, että nyt alkaa olla keinot vähissä Topon kanssa…

Kas kun Topo vaatisi joko sitä, että asuisimme koko loman-ajan mökillä, tai, että eläisimme orjallisen strukturoitua arkea myös lomalla, jotta paletti pysyisi jotakuinkin kasassa. Kun yhtälöön lisätään kaksi vanhempaa, jotka haaveilevat rauhallisista aamuista (jotka eivät ala kello 04 yöllä)  ja vaikka sellaisesta ylellisyydestä, että yön hulinoiden jälkeen saa päivällä ottaa hetken relasti, sekä kaksi veljeä, jotka lomallaan tekisivät kernaasti muutakin, kuin kävisivät ruokakaupassa ja lähipuistossa, (tai säiden salliessa pikaisilla uimakeikoilla) alkaa yhtälö rakoilla kolmen viikon yhdessä lomailun jälkeen. Pärjäämmekö? Kyllä, arvosana-asteikolla tyydyttävä plussasti. Onko lomailu mukavaa? Ajoittain kyllä. Ajoittain: ei niinkään. Oli aika keksiä kaikkia osapuolia tyydyttävä suunnitelma b.

Tällä kertaa suunnitelma b on luotto lastenhoitajamme, jolla sattui juuri sopivasti olemaan vapaa viikko muista töistä. Tähän mennessä olemme käyttäneet häntä säännöllisesti miehen ja allekirjoittaneen yhteisiin menoihin. Yhteisen menon siis ollessa ihan vaan vaikka kunnon kävelylenkki parin viikon välein. Tähän voinen lisätä, että yleensä sovimme tekevämme kunnon kävelylenkin, mutta päädymme syömään hyvin.

Sanoista tekoihin ja ehdotukset kehiin luottolastenvahdillemme: tulevalle viikolle yksi vanhempien yhteinen vapaa, sekä kaksi pelkkää Topon kaitsemis-keikkaa. Aikataulut saatiin täsmäytettyä enemmän, kuin täydellisesti.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun olemme päätyneet ratkaisuun, jossa Topo viettää luottolastenhoitajan kanssa aikaa kotosalla, tehden hänelle sopivia juttuja, miehen ja parivaljakon sinkoillessa lomapäivistä nauttien, lähietäisyydelle päiväretkille. Sydämessä ratkaisu ei tunnu kauhean hyvältä: sitä haluaisi loppuun asti pitää kiinni siitä, että lomalla vietetään aikaa yhdessä. Mutta: loma on myös miehen ja kahden muun veljeksen loma. Joten järki sanoo, että tämä on paras mahdollinen ratkaisu tulevalle, miehen ja trion viimeiselle yhteiselle lomaviikolle.

Näin pieni asia tuntuu mielessä ja ajatuksissa suhteettoman suurelta. Veikkaisin asian johtuvan siitä, että tämä on taas pieni askel siinä luopumistyön loputtoman pitkällä polulla. Polulla, jossa yritetään saada ihanan Topomme niin omanlainen maailmansa sulautumaan meidän muiden arkisempaan maailmaan. Joinakin päivinä onnistumme loistavasti, toisina emme niinkään. Välipäivinä joudumme ottamaan käyttöön apukeinoja, kuten sen luottolastenvahdin. Josta olemme kovin kiitollisia.

Niin ja se pihan nurkka: kyllä, se on valmis. Komposti paikoillaan ja puskat maassa. Eli päivän ohjelma toteutettiin suunnitelmien mukaisesti. Joskus sitä tehdään vähän hampaat irvessä, välillä hyvässä sovussa. Kuten nyt, kun keksimme raahata pihan liukumäen kahluaaltaan äärelle. Se takasi rauhallisen (ja hikisen) pihankunnostushetken allekirjoittaneelle. Sekä mahtavia kesämuistoja triolle. Välillä se erilaisten maailmojen yhteensovittelu ei vaadi vettä, kahluuallasta ja liukumäkeä kummallisempaa ratkaisua.

https://www.facebook.com/erityisaitiblogi/

Käyttöohjeet Hukassa

Kuvankaappaus 2016-7-18 kello 21.51.42

Topon syntymäpäivänä lähdimme koko porukka Tykkimäelle. Joo, idea voi kuulostaa puoli mielipuoliselta, (okei, se oli myös sitä…), mutta olemme muutaman kesän kokemuksella todenneet, että lapset oikeasti rakastavat leivän ja sirkushuvien lisäksi huvipuistoja. Siis jopa Topo. Josta on kuoriutunut melkoinen hurjapää, mitä tulee huvipuistojen laitteisiin. Vanhempina halusimme siis tarjota Topon ysivuotisten kunniaksi lapsukaisillemme muistorikkaan kesäpäivän huvipuistossa…

Kesäloman aikana suoritetun empiirisen tutkimuksen pohjalta tiesimme, miten autoon tulee järjestäytyä, jotta ajomatkan aikana paletti niin sanotusti pysyy kasassa. Siellä istutaan niin, että Elias on kuljettajan vieressä, allekirjoittaneen ängeten itsensä  (ja vähemmän kapean takamuksen) takapenkille, kahden turvaistuimen väliin. Mukavaa? Ei niinkään. Mutta ah korvien tärykarvoille niin paljon armollisempaa, kuin kuunnella reilun tunnin ajan Topon edesottamuksia, kun hänen mielestään auto on kääntynyt risteyksessä väärään suuntaan. Annoimme miehen kanssa toisillemme ja itsellemme vuoden vanhempi-, vuoden kasvattaja-, sekä vuoden empiriinen tutkija-palkintoja mennen tullen menomatkalla. Ihan oikeasti kaikki meni, kuin siellä Strömsössä (on muuten yksi lempiohjelmiani!). Maassa oli rauha ja trio äärimmäisen hyvällä tuulella.

Perillä alkoi lievä kiristely. Ei sinne huvipuistoon noin vaan marssita. Pitää ostaa rannekkeet, jota pohjustetaan tilanteen selvittämisellä ranneke-myyjälle: yksi tyyppi on vielä pätkä, jolle ostetaan normiranneke, pätkien sellainen. Kaksi tyyppiä on yli satakakskytsenttistä, mutta ne on kehitysvammaisia, joten vanhemmille tulisi saattajalipukkeet. Jotta saadaan saattajalipukkeet, pitää täytellä kansioon tietoja: nimi ja nimmari. Topoa ylimääräiset selvittelyt ja kansioihin nimien täyttelyt alkoivat pikkuhiljaa lievästi korpeamaan. Melutaso alkoi alkoi olemaan nousujohteinen, samalla, kuin miehen ja allekirjoittaneen luottamus siihen, että ”kaikki menee tosi hyvin”, alkoi olla laskujohteista. Topo on muuten myös sitä mieltä, että jonottamisen ja kansioiden täyttelemisen lisäksi rannekkeet ovat ihan syvältä. Joten ennen Tykkimäen portteja, siinä kassalla, tuli samalla selvitettyä, miten toimia jos (KUN) herranterttu onnistuu repimään rannekkeen ranteestaan. Ennenkuin olemme hurvitelleet koko rahan edestä.

Sisälle päästiin koko porukan ollessa yhä puheväleissä. Joskin tunnelman olleen asteen pari vähemmän riehakas, kuin hetkeä aiemmin autossa.  Allekirjoittanut ehdotti erkaantumista; mies ottaa Eliaksen ja Sampun, äiti-ihminen Topon. Homma selvä, tällä mennään hetken aikaa ainakin. Paletti oli jotakuinkin vieläkin kasassa, sekä koko joukkue puheväleissä. Muutaman laitekierroksen jälkeen sovittiin miehen kanssa whatsappin välityksellä seuralaisten vaihto: yksi kappale Topoja vaihdettiin majakkaan ja peräkärryyn. Vieläkin paletti suht kasassa ja kaikki keskustelevat toisilleen. Uudella kokoonpanolla suhattiin seuraava tunti.

Jonka jälkeen, (voi miksi!) ”tämähän menee yllättävän hyvin”-hurmoksessa päätimme miehen kanssa tehdä jotain radikaalia. Liikkua koko perhe yhdessä. Tässä vaiheessa Topon ranneke löytyi miehen taskusta. Miehen seistessä suuren liukumäen juurella, hän oli tuntenut, miten jotain leijaili liukumäen yläpuolelta, hänen jalkojensa juureen. Hän kuulemma arvasi heti, että kyseessä on tietenkin Topon ranneke, mikäs muu. Ranneke taskussa ja koko lauma koossa suuntasimme seuraavalle laitteelle. Laitteeseen selvittiin sisälle, sekä sieltä ulos jotakuinkin hyvillä fiiliksin, mutta sen jälkeen, syystä tuntemattomasta Topon kuuluisa kuppi meni totaalisen nurin. Topo kompasteli, karjui, oli kalpea, kuutamolla ja noh, täydellinen vastakohta sille, mitä hän oli ollut hetkeä aiemmin, istuessaan isänsä sylissä, lentokonevekottimessa.

Kun Topon kuppi menee totaalisen nurin, koko perheeseen iskee jonkinsortin hätätila. Joka yleensä aiheuttaa sen, että ainakin hetkellisesti perheen ”aikuisten” puhevälit katkeavat. Niin käyden nytkin. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että ollaan hiljaa. Ehei. Tässä vaiheessa kypsät aikuiset ihmiset alkavat kilpaa miettiä, mitä se kaveri tekikään väärin. Tilanteen johtaessa yleensä vähintään jonkinasteisen mykkäkoulun. Kuten nytkin. Trion nuokkuessa, hiljaisuuden vallitessa aloitettiin matka huvipuistosta mökille.

Tässä vaiheessa on hyvä jälkiviisastella: kuka vie vaikeasti kehitysvammaisen, autistisia piirteitä roppakaupalla omaavan pikku-ukon h u v i p u i s t o o n? Tottakai virikkeitä, ääniä, tuntemuksia, ihan kaikkea mahdollista, tulee tyypille liikaa, ja käy kuten kävi. No, tyypin vievät sinne hänen ehkä ajoittain liian optimisesti ajattelevat vanhempansa. Jotka tietävät, että ajoittain tyyppi nauttii siitä huvipuistossa olemisesta aivan älyttömän paljon. Ja jotka haluavat, että kaikesta huolimatta koko konkkaronkka tekisi yhdessä normaaleja ”lapsellisten juttuja”. Edes joskus. Mökille ajellessa, mykkäkoulun kestäessä yli vaadittavan minimiajan katkaisin hiljaisuuden ja totesin miehelle ”ei me voida edes asettua Topon asemaan. Koska me ei tiedetä yhtään, miten se ajattelee”. Miehen ollessa asiasta erittäin samaa mieltä.

Sepä se… Osaan arvata koska Topon on nälkä, siitä, että Topo vetää kömpelösti kenkiään jalkaan, tiedän, että hän haluaa mennä ulos. Osaan arvata milloin olisi hyvä lähteä ulos, vaikka sataisi kaatamalla. Saatan osata ennakoida, milloin voisi lähteä puistoon, ja minä hetkenä ulkoilu olisi paras suorittaa omalla kotipihalla. Osaan ajoittain huijata Topon ajatukset pois latausta varten piilotetusta iPadista, ja saada hänet innostumaan vaikka kutituksesta ja siitä, että hän katsoo veljiensä sängyssä Nalle Puh elokuvaa, tai kylpee pidemmän kaavan mukaan Sampun kanssa. Mutta asettua hänen asemaansa, miettiä mitä hän ajattelee. En osaa…

Kas kun tyyppi on tullut meille täysin ilman käyttöohjeita. Häneen eivät ole kuunaan päteneet vauvakirjojen ”näin rauhoitat vauvan”-ohjeet. Hänen kanssaan et osaa edes sinnepäinkään ennakoida, milloin raja tulee vastaan huvipuistossa. Milloin liika on liikaa, tai milloin ihan olemattoman vähänkin on liikaa. Hän on Topomme, johon eivät perinteiset käyttöohjeet päde. Siksi eteenpäin mennään useinmiten testaamalla, kokeilemalla. Testaamalla ja kokeilemalla vaikka huvipuistoilua. Jotta käyttöohjeiden puutteessa saisimme Topostamme edes jonkinasteista käyttökokemusta.

Voin kertoa ,että Topolla on muuten kaksi äärimmäisen jääräpäistä vanhempaa. Jotka eivät kerrasta opi. Päivää Topon syntymäpäivien jälkeen, pohdimme, että ehkä ensi kesänä voitaisi vuokrata mökki siitä huvipuiston kupeesta. Olla puoli päivää huvipuistossa ja loppupäivä vesipuistossa. Kuulostaa loistavalta, eikö? Taitaa jollain muillakin olla käyttöohjeet hukassa.

https://www.facebook.com/erityisaitiblogi/

Mistä se johtuu, että… (ammattilaishukkaajan, sekä amatööriajankäyttäjän mietteitä)

Kuvankaappaus 2016-7-1 kello 12.35.30

- ostat kesän alennusmyynneistä triolle kuudet uimahousut. ”Onpahan sitten ensi kesäksi valmiina” (plus koulun uintireissuille). Vaan niitä ei ensi kesänä löydy sitten kertakaikkisen yhtään mistään. Eivät ne uimahousut kokonaan katoa. Pimeimpänä ja viimaisimpana marraskuun päivänä ne löytyvät sisävaraston syövereistä. Sievästi viikattuina.  Ennen joka ainoaa uimaranta- ja koulun uintireissukeikkaa mietit kuumeisesti, että saattaisiko noin 122 senttinen sälli mahtua uimahousuihin kokoa 104, tai tippuisivatko satakolmeneloset päältä. Kas kun niitä tyypin kokoisia pöksyjä ei ole missään, mutta näitä vaihtoehtokokoisia löytyy joka nurkasta.

- niin ja miksi sama juttu tapahtuu talvirukkasille, hanskoille ja pipoille? Suomen syksy ja talvi yllättävät allekirjoittaneen jatkuvasti. Ihan oikeasti. Mikä minussa on vikana? Säätiedotus on viimeiset kolme viikkoa lupaillut pakkasta ja ensilumia. Luulisi, että nainen, ja äiti-sellainen, osaisi ruveta varautumaan. Varsinkin Suomessa. Jossa se talvi ihan oikeasti tulee aivan joka vuosi. Mutta ehei… Kun koululaisten taksi jo odottaa kyytiläisiä pihassa, tyhjennetään paniikissa koko huushollin kaapit ja laatikot, koska ”kyllä hemmetti jossain niitä pipoja on”. On on! Ne ne löytyvät kevätsuursiivouksen yhteydessä!

- meillä on huushollissa annettu lapselle säännöllisesti lääkkeitä aika tasan tarkkaan kymmenen vuoden ajan. Siis aika tasan tarkkaan päivälleen kymmenen vuoden ajan (en ole ihan varma, olisiko tämä kakkukestien paikka??). SILTI: apteekkireissu alkaa hiipiä ajatuksiin vasta siinä vaiheessa, kun purkin pohjalta annetaan jälkikasvulle viimeinen tabu. Yleensä tämä tapahtuu a) lauantai-iltana kello 20.05, niin että ihan satavarmasti yksikään lähiapteekeista ei ole seuraavana päivänä auki b) silloin kun ollaan pakkaamassa tilapäishoitoa varten vaatteita, ja täyttämässä lääkedosettia. Miehen paniikkiajelut ympäri pääkaupunkiseutua, mitä omituisimpiin aikoihin, etsiessä apteekkia joka on auki, sekä sen tarjonnasta löytyy sällien lääkkeet, alkavat olla turhan tuttua kauraa. Luulisi ihmisten oppivan. Mutta ehei… Seuraavaa paniikkiajelua odotellessa.

- arvatkaa mikä on äiti-ihmisen vuoden toinen, kolmas, neljäs, viides joulu? No se, kun pääsee pyykkikorien (kuka pärjää yhdellä pyykkikorilla?) tyhjäyksien suhteen siihen vaiheeseen, että syövereistä alkaa tulla vastaan omia vaatteita. Ihastuksen huokaisut seuraavat toistaan, kun pyykkikorin pohjalta löytyy se kerran pidetty ihana paitis. Kesähelteellä pyykätessä se koko talven hukassa ollut lempineule ja loppiaisena kesän suosikkimekko. Joka luonnollisesti oli kadoksissa koko kesän. (Ja nyt: kysynpähän vaan, että missä kaikki allekirjoittaneen sandaalit ovat? Kolmet nahkasaappaat tulivat vastaan etsintäreissulla. Sandaalit eivät niinkään).

- Epikriisit… Ah… Ne pyörivät keittiönlaatikoissa ja työtasoilla, ollen tiellä alvariinsa. (Juu, minussa on oikeasti jotain vikaa, kun jaksan mapitella niitä keskimäärin kaksi kertaa vuodessa.) Osuvat silmiin aamukahvia keittäessä ja iltapalaa tehdessä. Mutta annas olla kun puheterapeutti kysyy Sampun viimeisimpien epikriisien perään. Hmm… Juu, voin kertoa, että eivät todellakaan löydy. Tässä pitää antaa pointsit suosikkiputelleni, joka totesi, että ”lohdullista nähdä, että sullakin on joku asia joskus hukassa. Kun yleensä kaikki asiat ovat niin hyvin järjestyksessä”. Oikeasti? Jos tällaisen kuvan annan, niin oikea työosoite olisi ehkä Kansallisteatterin näyttämö…

- Miksi istun kirjoittamassa tätä tekstiä, kun Topo on lähdössä puolen tunnin kuluttua tilapäishoitoon. Laukut ovat luonnollisesti pakkaamatta. Ja muu porukka risteilemään. Laukut ovat luonnollisesti pakkaamatta. Luulisin, että matkustusasiakirjat ovat tallessa. Luulo ei tietenkään ole tiedon väärti…

https://www.facebook.com/erityisaitiblogi/