Kuukausittaiset arkistot: toukokuu 2016

Erityinen Ystävyys

Eetu

Alkuillan auringon porottaessa tallustimme esikoiseni Eliaksen kanssa määrätietoisin askelin kohti viikon päätapahtumaa: Eliaksen parhaan ystävän syntymäpäiviä. Eliaksella oli kädessään sievä paketti (eli ei äitinsä paketoima), sekä itse piirretty kortti. Poikaa jännitti. Äitiäkin ehkä vähän. Tiesin kyllä, että parhaan ystävän kodissa on vastassa erityisen lämmin vastaanotto. Mutta jännitti joka tapauksessa. Sillä tavalla, kun vain ja ainoastaan hyvät asiat voivat jännittää: innostusjännitti.

Juhlat olivat täyskymppi. Päivänsankarit (joita oli kaksi: Eliaksen bestis, sekä tämän äiti) nauttivat, kesäilta näytti vain ja ainoastaan parhaansa, tarjoilut olivat loistavat, kanssavieraat ihania. Kotiuduimme juhlista kliseisen väsyneinä, mutta onnellisina.

Kaikki kolme poikaani ovat (tai yksi käy yhä) käyneet saman päiväkodin samassa ryhmässä suurimman osan päiväkotivuosistaan. Ryhmä on… täydellinen. Aikuiset ovat pysyneet samoina vuosista toiseen ja tekevät työtään sellaisella tunteen palolla ja suurella sydämellä, ettei ole tosikaan. Ryhmä on pienryhmä, jossa on tällä hetkellä viisi enemmän tai vähemmän erityistä lasta sekä seitsemän ns. normilasta. Joka ainoa aamu olen jättänyt tai lähettänyt lapseni tuohon ryhmään hoitoon hyvillä mielin: olen tiennyt, että heistä pidetään parasta mahdollista huolta. Kuopukseni kahden päiväkotivuoden aikana hänellä ei a) ole ollut ikinä täysin huonoa päivää b) jokainen päiväkodissa on pikkuherran mukaan ollut ”kiva”.

Kuitenkin nuorimman, erityisistämme ”normaaleimman” lapsen myötä opin vasta, mitä on lapsien välinen ystävyys. Ja ymmärsin sen, että erityislapset jäävät yhä ulkopuolelle, kun on kyse kaverisynttäreistä, kaverikyläilyistä, illan puisto- tai pihatreffeistä. Siinä kun kahden vanhemman lapsen kohdalla synttärikutsuja tuli päiväkotivuosien aikana tasan yksi, on neljävuotias kuopuksemme joutunut jo elämän raskaiden päätösten eteen: kumpaan samalle päivälle, samaan kellon aikaan osuvista juhlista hän osallistuu.

Juuri siksi Eliaksen ja minun iltainen kyläilyreissu oli ”vain perussynttärijuhlia” suuremmassa arvossa. Erityisten välinen ystävyys ei ole aina niin itsestään selvä asia. Se, että erityisenä löydät elämääsi sen tärkeimmän ystävän, ei ole itsestään selvä asia. Se, että ystävyyttä saadaan ylläpidettyä myös vapaa-ajalla, erityisten päästen osalle niistä kaverisynttäreistä, kaverikyläilyistä, puisto- tai pihatreffeistä, vaatii myös vanhemmilta vähän suurempaa panosta. Tyyppejä ei noin vain lähetellä polkupyörineen kahden kilsan päähän, kaverin luokse. Saatikka bussilippu kourassa ystävän luokse, bussimatkan päähän. Sanoisin näin, että saadakseen erityisten välisen ystävyyden toimimaan tarvitaan mukaan ainakin jonkin verran myös erityisten vanhempien välistä ystävyyttä. Sen ollessa ehdottomasti se suola, joka tulee elämän sokerin: erityislasten ystävyyden mukana kaupan päälle.

 

Äitejä ja Lapsia

Äitienpäivä, tai kuten esikoiseni tänä vuonna nasevasti päivän nimesi uudelleen ”äidin nimipäivä” on ehdottomasti vuoden lempipäiväni. Kaikki siinä aiheuttaa positiivisia tunteita ja ajatuksia. En muista, että lapsuudessa olisin ikinä ollut niin innoissani itse kyhäämistäni lahjoista, kuin äitienpäivänä. En ehkä jouluaaton ja syntymäpäivän jälkeen odottanut sängyssä illalla unta niin malttamattomana, kuin ennen äitienpäivää.

ihana kolmikko pomppii trampoliinilla

Saattaa olla, että oman vuosikymmenen pituisen äitiysurani aikana äitienpäivänä on satanut joskus vettä, en vaan muista sitä. Mielessäni äitienpäivänä paistaa aurinko. Vaikka mitä suurimmalla todennäköisyydellä jonakin äitienpäivänä, joku kolmesta poikalapsestani on jonkun kerran ollut niin sanotusti epäkunnossa, en muista sitä. Mielikuvissani äitienpäivänä me kaikki, minun perheeni, voimme hyvin.

Vaikka ihan varmasti jonakin äitienpäivänä on silmäkulmaan saattanut hetkellisesti syystä tai toisesta puskea kyynel, en muista sitäkään. Mielessäni äitienpäivänä ilmassa raikaa vain nauru. Äitienpäivä on vuoden lempipäivänä siksi, että tunnen tuolloin olevani täysin samalla lähtöviivalla, tai vaikka maaliviivalla, kaikkien muidenkin äitien kanssa. Se on päivä, jolloin ei ole epilepsiaa, ei kehitysvammaa, ei päänsärkyjä, omituisia huonojaoloja, lääketitrausta elämän päällimmäisenä ajatuksena. Se on päivä jolloin en tunne olevani äitinä erilainen, siksi että minulla on erityislapsia. Sinä päivänä ei ole erityislapsia, eikä erityisäitejä.

Äitienpäivä on päivä, jolloin aurinko paistaa, nauru raikaa. Se on päivä, jolloin on vain äitejä ja lapsia.