Kuukausittaiset arkistot: elokuu 2015

Kehitysvammaputkessa

Yksilöt, perheet ja yhteiskunnat ovat erilaisia. Lisäksi niin perheiden kuin yhteiskuntien sisällä on eroja ja yksilöidenkin sisällä ristiriitoja. Vaikka ajattelemme eri tavoin, jokaiseen aikaan kuuluu oma käsitys ainoista oikeista ratkaisuista ja retoriikka, jolla se tuodaan esiin.

kehitysvammaputkessa

Pearl S. Buck kuvaa 65 vuotta sitten ilmestyneessä kirjassaan Lapsi joka ei vartu, miksi hän katsoi oikeaksi ratkaisuksi sijoittaa kehitysvammaisen lapsensa laitokseen. Hänen kiinalaiset tuttavansa olivat järkyttyneitä ajatuksesta. Buck kertoo myös, miten hän päätti luopua lapsensa opettamisesta, koska tämä joutui pinnistelemään niin kovasti opetellessaan lukemaan. Buckin lapsi oppi lukemaan, mutta hän ajatteli silti niin. Keskeinen sanoma kirjassa on, että kehitysvammaiset on hyväksyttävä ”sellaisina kuin he ovat”.

Meidän aikamme ainoat oikeat ratkaisut ovat yllättävän samanlaisia kuin Buckin. Kaikki tiedämme esimerkiksi, että on oikein sijoittaa kehitysvammainen nuori muiden vammaisten joukkoon asumisyksikköön itsenäistymään ja toteuttaa asia paljon ennen ikää, jossa sisarukset lähtevät kotoa. Jos joku haluaa jotain muuta, hänet on syytä saada luopumaan ajatuksesta.
En väitä tietäväni, millaista on saada oman lapsen nyrkistä silmään enkä ole vuosiin kärsinyt edes pahasta univajeesta. En siis tällä arvostele vanhempia, joiden vammainen lapsi asuu muualla kuin vanhempiensa kanssa tai yksin vuokrayksiössä. Inhoan ainoita oikeita ratkaisuja, koska tukea ei saa mihinkään muuhun kuin niihin.

Kaikki tiedämme myös, että erityisluokat ovat oikea paikka joillekin lapsille eikä ole mitään mieltä opettaa kehitysvammaisille sijamuotoja tai yhtälöitä. Sen mielekkäämpää ei ole antaa heille yleissivistävää koulutusta perusopetuksen jälkeen, sillä kehitysvammaisten kuuluu olla päivätoiminnassa tai korkeintaan työhön ja itsenäiseen elämään valmentavassa koulutuksessa (ihmettelen muuten hieman, miten he löytävät työtä ilman sen pitempää koulutusta). Jos joku haluaa jotain muuta, hänet on syytä palauttaa nopeasti maan pinnalle, sillä kehitysvammaiset pärjäävät vain erityisluokassa ja päivätoiminnassa. Se tietenkin johtuu siitä, että tuki on siellä, mutta syytä harvemmin mainitaan.

Katsoin jonkin aikaa sitten Teemalta dokumentin, jossa kerrottiin, etteivät natsit halunneet puolalaisten oppivan enempää kuin välttämättömät perusasiat, koska nämä olivat sen ajan tieteen silmissä tietynlaisia. Natsit olisivat ehkä vieläkin vallassa, jos he olisivat kietoneet syrjinnän altruistiseen retoriikkaan eivätkä väkivaltaan. Älkää nytkään käsittäkö minua väärin. En vastusta erityiskoulujen tai -luokkien olemassaoloa enkä ajattele, että jokaisen olisi opeteltava ranskaa lukiossa. Inhoan ainoita oikeita ratkaisuja, koska tukea ei saa mihinkään muuhun kuin niihin.

Ajattelet ehkä, että kehitysvammaiset ovat tietynlaisia, sillä on olemassa kriteerit, joiden perusteella he eroavat muista ihmisistä. Jos paikalla on Asperger ja kehitysvammainen tiedät tietenkin, kumpi heistä tarvitsee apua arkiaskareissa ja kumpi puhuu ranskaa. Todellisuudessa et tiedä. Lisäksi kriteerit ovat ihmisten luomia. Olisi oikeudenmukaista ja järkevää, että luokittelut perustuisivat tuen tarpeeseen tietyssä tilanteessa eivätkä diagnoosiin, sillä tuen saaminen on ainut syy, miksi diagnoosien tapaiset luokittelut yleensä ovat tarpeen.

Erika Sirén