Kuukausittaiset arkistot: joulukuu 2014

Erityisen normaali perhe?

Tunnen itseni usein etuoikeutetuksi, sillä minulla on ihana perhe. On mies ja kaksi tytärtä. Meillä harrastetaan partiota, futista ja ratsastusta, katsotaan paljon leffoja ja kuunnellaan musiikkia. Olemme kaikki aamu-unisia, herkkusuita ja ihmisrakkaita. Jouluna koko lähisuku kokoontuu meille. Välillä meillä huuto raikuu, kun jokainen etsii omaa tilaa ja mahdollisuuksia kasvaa omaksi itsekseen. Normimenoa.

Eevu_blogikuva_piparitalo

Yksi meistä liikkuu sähköpyörätuolilla ja tarvitsee apua pukiessa, syödessä ja siirtymisissä. Matkatessamme näytämme sirkusseurueelta, kun mukanamme seuraavat monet liikkumisen apuvälineet. Kotiamme on remontoitu useaan kertaan esteettömämmäksi. Myös kesämökkimme on jatkuva liikkumista helpottavien ramppien ja terassien rakennustyömaa.

Matkamme ja arkiaikataulumme pitää suunnitella tarkasti. Meille eivät kelpaa normiautot. Julkisellekin liikenteelle asetamme erityisiä vaatimuksia. Lähtövalmiiksi laittautuminen ja muut arkiset toiminnot vievät meiltä tavallista enemmän aikaa. Välillä näytämme aika uuvahtaneilta, sillä yksi meistä tarvitsee apua myös öisin.

Kohtaamme paljon ihmisiä, jotka kohtelevat meitä normiperheenä. Nämä ihmiset käyttäytyvät seurassamme luontevasti ja kohtelevat meitä kaikkia tasa-arvoisesti. He pitävät itsestään selvänä, että koko perhe pääsee osallistumaan, liikkumaan esteettömästi ja esittämään asiansa. He uskaltavat kysyä ja yrittää. Heidän kanssaan yleensä moni mahdottomaltakin tuntuva asia onnistuu, myönteisellä asenteella ja hyvällä suunnittelulla.

Kohtaamme valitettavasti joskus myös ihmisiä, jotka eivät pidä meitä normaalina perheenä. He pitävät meitä hankalina asiakkaina tai rasittavina vieraina, joskus peräti turvallisuusuhkana. Heidän mielestään koko perheen ei oikeastaan tarvitse kaikkea pystyä tekemäänkään. Kun se on niin vaikeaa. ”Tiedäthän, että tässä mennään sitten normaalien liikkujien ehdoilla”, tällaiset ihmiset saattavat sanoa. (Lause on oikea esimerkki vuosien takaa. Tyly kommentti kuoroon pyrkivälle pienelle tytölle. Äiti kun luuli, että lauluun ei tarvita askeleita.)

Joskus tunnemme vaativamme yhteiskunnalta liikoja. Toivomme, että kaupoissa olisi riittävän leveät kulkuväylät ja jalkakäytävillä hyvät liuskat joka risteyksessä. Tahdomme, että avustaja pääsisi helposti mukaan julkisiin tilaisuuksiin ja koko perhe pääsisi kohtuullisella vaivalla autoon sisälle. Välillä tarvitsemme paljonkin ulkopuolista apua jaksaaksemme. Ja jatkuvasti tarvitsemme erilaisia apuvälineitä elämän helpottamiseksi ja koko perheen toiminnan mahdollistamiseksi.

Mietin usein, mitä pitäisi tehdä, että saisimme olla normaali perhe kaikkien ihmisten silmissä. Miten muuttuisimme tavalliseksi perheeksi kotikaupungin infrastruktuurisuunnittelijoiden tai tapahtumajärjestäjien näkökulmasta? Miten virkamiehet ja päättäjät kykenisivät näkemään, että anomamme asiat, kuten apuvälineet ja tilapäishoito, mahdollistavat sen, että olisimme ihan tavallinen perhe? Olisiko sellainen maailma mahdollinen, jossa esteettömyydestä ei tarvitsisi aina tehdä numeroa erikseen?

Olen kuullut jonkun viisaan sanovan, että vieraus katoaa, kun tutustuu. Voisiko kyse olla tästä? Että tuttuuden ja tiedon myötä erilainenkin alkaisi tuntua normaalimmalta. Tervetuloa lähemmäs, päättäjä, vaikuttaja ja palveluntarjoaja, sinä, joka vierastat. Me yritämme tulla puolitiehen vastaan.

Eeva-Kaisa ”Eevu” Heikura

Joulu ON ihanaa!

Ihmisiä usein valituttaa joulun stressi ja kiire, kaupallisuus ja yltiötuhlaaminen. 

Minua ei.

Rakastan joulua. Tai oikeastaan Joulua isolla Jiillä. Marraskuun lopun pimeys tuo jo kieli pitkällä -odotuksen saada laittaa pihalle valoja ja pikkuhiljaa koristella kotia. Syntymäpäiväni on joulukuun toisena päivänä, ja silloin viimeistään meillä on hopeoidut seppeleet esillä ja tähtilamput ikkunoilla. On nautinnollista lisätä koristeita joka viikko ja nauttia niistä. Istun oikein alas, katselen ympärilleni, glögimuki lämmittää käsiä ja mieltä ja hymyilen itsekseni. Ihanaa.

susanna_tuikut

Torttuja on leivottava ja pipareita myös, ja niissä voin aivan surutta käyttää oikotietä eli ihan vaan valmiista taikinoista. Se täyttely ja torttujen eri muotojen kokeilu on juhlaa, samoin piparimuottipussin esille kaivaminen. Poikani, jolla toimii vain toinen käsi, on innokas leipuriapulaiseni. Tosin taikinaa häviää yllättävän paljon pöydältä, ja illalla aina ”kuulen”, minne on päätynyt…

Joka jouluksi on tehtävä yksi jättipipari, koristeltava se ja ripustettava keittiön ikkunaan. Joka joulu on ostettava appelsiinit pöydälle kuivumaan, mihin sormenpäät kipeinä tökin aniksia. Tuoksu on ihana.

Joka joulu (siis marraskuusta tammikuuhun) meillä soi joulumusat. Perhe, musarakas kyllä, huokailee ja tapaninpäivänä yleensä joku heistä uskaltautuu kysymään, voisiko jo kuunnella jotain muuta? Radiostakin soi ihanan paljon tauotta joulumusaa, ja kaikki Pavarottista Raskaaseen Jouluun käy.

Jouluaaton iltana paistamme aina kinkun. Se on harras hetki, kun ukko ottaa kinkun uunista ja seisomme koko perhe rivissä kuin köyhän talon porsaat suut auki odottamassa ensimmäisiä, ja siis ehdottomasti parhaita, makupaloja, joita ukko armeliaasti jakelee, kunnes (joka joulu ja ukko sitä kuulemma aina jo odottaa) minä kirahdan, että älkää nyt koko kinkkua….( kinkku on kuitenkin usein n 6 kg).

Meillä ei jouluksi tehdä suursiivoa. Ei, koska joulukuu on aina niin täynnä lapsemme asioita sydän- ym. kontrolleineen ja Lastenlinnoineen ja molempien lasten kouluhippaloineen ja vanhempainiltoineen.

Joululahjat. Rakastan niitä. Rakastan antaa niitä ja toki saada. isoja ja kalliita niiden ei tarvitse olla, jotain pientä ja saajalle sopivaa. On ihana kävellä esimerkiksi kauppakeskuksessa, siellä tuoksujen , musiikin ja joulukoristeiden ja -valojen keskellä, ostaa jotain pientä ja miettiä, että tämä sille ja tälle ja hälle ja tuolle.

Kyllä , Joulun aika on ihanaa!

- susanna raute-